Blogiani seuranneet saattavat muistaa Malus -hapanolutprojektini. Kyseessä on sarja oluita, joka sai alkunsa viime kesänä vaimoni valmistamasta siideristä. Kun siideri oli valmis ja pullotettu, jäi käymisastiaan reilusti hiivasakkaa, jonka seassa oli lisäksi omenan hedelmälihaa ja sen mukana käymisastiaan päätyneitä mikrobeja. Tällä mikrobistolla olen käyttänyt jo pari olutta.

Malus 3 on ollut hiivan päällä viisi kuukautta, mutta näytteiden perusteella maku ei ole enää ole yhtä hyvä kuin parissa aiemmassa versiossa. Happamuutta alkaa olla liikaa ja lisäksi oluessa on aavistuksen tunkkainen tuoksu. En näiden seikkojen johdosta halunnut pullottaa Malus 3:a sellaisenaan, vaan päätin sekoittaa kegeissä säilömistäni hapanoluista jotain uutta.

Blendaaminen on monenkin alkoholijuoman valmistuksessa keskeinen tekniikka. Geuzet sekoitetaan eri ikäisistä lambiceista. Viskit sekoitetaan tyypillisesti joko eri tislaamojen tisleistä tai saman tislaamon eri tisleistä. Viinejä valmistetaan solera-menetelmällä, jossa sekoitetaan vanhempaan viiniin aina uutta vuosikertaa.

Sekoittamalla sai alkunsa myös Σ1!

Pipetti esiin

Tällä hetkellä olutvarastossani kypsyy Maluksen lisäksi viisi kegillistä oluita. Näistä neljä on hapanoluita (lambicmaiset Aarni 1 ja 2, brettaa sisältävä sour golden ale Häyryskä ja flanders red -henkinen Ruska) sekä näköjään joku imperial stout, jonka olin jo ehtinyt unohtaa. Näistä Aarnit ja Häyryskä ovat vaaleita ja vähän saman henkisiä Maluksen kanssa, joten otin nämä neljä olutta blendaamisen pohjaksi.

Otin oluista vajaan desin näytteet neljään dekantterilasiin. Lisäksi varustauduin eppendorf-pipetillä ja pienellä tulppaanilasilla. Aluksi tietysti maistoin kaikki oluita sellaisenaan. Kuten olinkin jo havainnut, Malus 3 oli päässyt pistävän happamaksi, mutta maun puolesta oli kyllä muuten varsin mukava ja monipuolinen. Valitettavasti siihen oli kehittynyt hieman epämiellyttävä, tunkkainen ja ummehtunut tuoksu, jonka epäilen johtuvan käymisen aikaisesta hapenpuutteesta tai muuten vaan heikkokuntoisesta hiivasta. Voi se toki tulla jostain muistakin mikrobeista. Tuoksu ei onneksi ollut kovin vahva, eikä varsinaisesta vastenmielinen, mutta kuitenkin vähän tylsä.

Aarnit 1 ja 2 ovat kehittyneet samaan suuntaan, mutta aika hitaasti. Niissä on selvästi lambicmaisia, hienostuneita makuja, mutta vajaa happamuus jättää ne vähän tylsiksi. Tosin eivät kaikki maistamani kaupallisetkaan lambicit ole välttämättä olleet kovin happamia. Voisiko olla, että nämä menivät hiivan päältä kegiin vähän turhan aikaisin ja hapantuminen hidastui sen takia? Aarnit ovat keskenään aika samanlaisia, mikä ei ole mahdottoman yllättävää, sillä ne on pantu lähes samalla reseptillä. Aiemmin pantu Aarni 1 vaikuttaa vähän kehittyneemmältä ja paremmalta.

Neljäs olut, Häyryskä, on pantu noin vuosi sitten ja on maultaan aika mukava. Sain brettaa sisältävän hiivakakun eräältä toiselta kotipanijalta ja tarkoitus oli tehdä sillä ei-hapan brettaolut. Panopäivänä suunnitelma muuttui lennosta ja lisäsin perään 3 Fonteinenin geuzestä kerättyä mikrobistoa. Tämä olut on varsin mukava juotava. Happamuutta on sopivasti, ja brettakin sieltä löytyy. Mahdottoman monitahoinen se ei kuitenkaan ole.

Käytännön blendaaminen hoitui pipetillä aika näppärästi. Kokeilin eri sekoitussuhteita mittaamalla lasiin noin 10 ml annoksen kerrallaan, hörppimällä sen ja säätämällä sekoitussuhdetta. Hetken testailtuani löysin kaksi hyvää pohjaa. 1:1 seos Malusta ja Häyryskää tuotti reilusti happaman, täyteläisen ja mielenkiintoisen oluen. 1:1 seos Aarni 1:tä ja 2:ta toimi myös hyvin, mutta kaipasi seurakseen vähän lisähappamuutta.

Päädyin lopulta sekoittamaan 8 litraa Malusta, 8 litraa Häyryskää ja 2 litraa Aarni 1:tä, eli yhteensä 18 litraa hapanolutta. Tälle konkoktiolle annoin nimeksi Σ1. Kegitin, hapotin ja pullotin. Lopputulos on edelleen hyvin hapan, mutta mukava tätä on juoda.