Mango-NEIPAa oululaisvahvistuksella

Pari viikkoa sitten kyseli Hombre -facebookryhmässä muuan Oulusta Helsinkiin muuttanut oluenpanija, josko joku olisi kiinnostunut yhteisprojektista ja minähän olin. Tuo panija oli Ville Mukka, ja hän vieraili kotipanimossani tuomassa NEIPAn panoon oululaista insinööriosaamista. Ville ehdotti oluttyyliä ja reseptiä ja minä hienosäädin kotipanimoni prosesseihin sopivaksi.

sdr

Reseptiikka

Harvemmin tulee pantua olutta jonkun muun tekemän reseptin perusteella, mutta tällä kertaa tuli. Ville oli kaivanut netistä Clawhammer Supplyn NEIPA -reseptin, jota päätimme noudattaa mahdollisimman tarkasti. Vähän jouduimme kuitenkin soveltamaan. Reseptissä olleen Imperial Yeastin A38 Juice -hiivan sijaan käytimme Wyeastin London Ale III -hiivaa, joka on väitetysti alunperin samaa hiivakantaa, ja joka tapauksessa kuulopuheiden mukaan loistava hiiva NEIPAlle. Humalointia säädimme myös kevyesti, jotta saimme käytetty neljä kokonaista humalapakkausta, eikä rippeitä jäisi pakastimeen pyörimään.

Lisäksi päätimme maustaa oluen reippaalla määrällä mangososetta. Lähikaupan Bonne-merkkinen mangosose on siitä kätevä, että se on pastöroitu, eli sen voinee lisätä suoraan purkista käymisastiaan ilman pelkoa mikrobikontaminaatiosta.

Reseptin vesiprofiili tuntui tyypilliseltä NEIPA-vedeltä, eli reippaasti kloridia (154,9 ppm) ja vähän sulfaattia (78,6 ppm) tasapainoksi. Kalsiumia myös (116,4 ppm) ja muilta osin pehmeää vettä. Tähän tähdättiin suhteellisen tarkasti.

cof

Maltaista valtaosa pilsneriä, mutta erikoisena twistinä ohra-, vehnä- ja kaurahiutaleita yhteensä noin 30 prosenttia viljasta. Kaurahiutalehan tuntuu olevan NEIPA-resepteissä standardi, mutta tällaiseen en ole aiemmin törmännyt.

Humaloina käytimme Citraa, Centennialia, El Doradoa ja Willamettea. Alkuperäisen reseptin Mosaic ja Lemondrop jäivät pois, ja tätä kompensoitiin kasvattamalla muiden humaloiden määriä. Keiton aikana humalaa ei lisätty ollenkaan, vaan noin kolmasosa humaloista meni hop standiin keiton jälkeen ja loput kuivahumalointina käymisastiaan. Tarkoitus olisi tehdä ah-niin-muodikas double dry hop, eli puolet kuivahumaloinnista käymisen heti käymisen alettua ja puolet käymisen päätyttyä.

img_20190202_103620.jpg

Panopäivä

Panopäivä alkoi lauantaiaamuna vesien lämmittelyllä ja säätämisellä. Edellisten erien (hefeweizen ja berliner weisse) heikkojen mäskäystehokkuuksien jälkeen olin säätänyt Brewfermin mallasmyllyäni vähän hienommalle jauhatukselle (0,8 mm rako), mutta säätö oli tainnut mennä vähän överiksi, koska jyvät eivät meinanneet mennä myllystä läpi ollenkaan. Jauhatusta piti säätää lennosta, mutta saimme kuitenkin maltaat ja hiutaleet myllättyä.

Mäskäyksen alettua vierre tuntui virtaavan mallaspedin läpi vähän hitaanpuoleisesti. Tämä oli varmasti seurausta hiutaleiden korkeasti osuudesta, eli riisin tai kauran kuoriahan tuohon olisi voinut laittaa mäskiä ilmavoittamaan. Puolen tunnin mäskäyksen jälkeen päätimme yrittää nopeuttaa virtausta sekoittamalla mäskiä. Tämä on omalla keittimelläni (Grainfather) vähän hankalaa, koska pumppu pitää sammuttaa, letkuvarsi ja kansi irrottaa ja nostaa mallaspiipun ylälevy irti, ennen kuin mäskiin pääsee käsiksi. Tuntui vähän auttavan.

Mäskäys vaikutti etenevän muutenkin vähän hitaasti, sillä tunnin jälkeen neste oli edelleen aika sameahkoa. Päätimme tehdä joditestin, joka kertoo, onko nesteessä vielä pilkkoutumatonta tärkkelystä. Tärkkelystähän testi näytti. Tämän perusteella pidensimme mäskäysaikaa puoleentoista tuntiin ja kyllä se selvästi kirkasti vierrettä. Puolentoista tunnin kohdalla teimme vielä toisen joditestin (ks. kuva) ja päätimme nostaa vierteen 85-asteiseksi ulosmäskäystä varten.

cof
Joditestissä pieneen määrään nestettä lisätään tippa jodiliuosta. Jos liuos muuttuu mustaksi, nesteessä on tärkkelystä. Jos tärkkelystä ei ole, liuos pysyy vaalean kastanjanruskeana, jopa keltaisena. Tämä tulos on jo aika vaalea, eli luultavasti tärkkelystä on enää vain vähän.

Valutus tuntui taas paria viime panoa hitaammalta. Tähän lienee syynä korkea hiutaleiden osuus ja varmaan hienommalla jauhatuksellakin oli oma vaikutuksensa. Valutuksen jälkeen mittasimme mäskäystehokkuuden ja se osui mittaustarkkuuden rajoissa täsmälleen arvioimaani 78 prosenttiin. Oliko viime panokertojeni epäonni vihdoin hellittänyt? Pitäisikö pistää lotto?

Emme laittaneet lottoa, vaan aloimme keittää vierrettä. Ville ei ollut panopäivän aikana ainoa tutuksi tullut oululainen, sillä keiton aikana maistelimme Villen tuomaa Maistilan Kaira -ipaa, joka osoittautui oikein kelpo-olueksi. Jotain tällaista perinteisempää ja helppoa jenkki-ipaa voisi lähiaikoina tehdä itsekin. Hyviä ideoita otetaan vastaan.

Tunnin keiton jälkeen jäähdytimme vierteen 85 asteeseen ja pidimme 20 minuutin pituisen hop standin, jonka aikana vierteen lämpötila ehti laskea lähes kymmenellä asteella. Tämän jälkeen jäähdytimme vierteen noin 20-asteiseksi, pumppasimme käymisastiaan, ilmastimme ja jätimme sen käymään käymiskaappiin 18 asteeseen. Kantavierrevahvuus asettui himpun verran suunniteltua arvoaan 1,060 matalammaksi, nimittäin 1,058:n paikkeille.

Suunnitelmana on vielä kuivahumaloida ensimmäisen kerran 35 grammalla kutakin humalaa heti käymisen alettua. Loput humalat ja mangosose menevät käymisastiaan käymisen lakattua. Kegiin ja kylmään olut menee kolmen päivän jälkeen mangososeen ja viimeisten humalien lisäämisestä.


Mango-NEIPA (6,1 %)

21 litraa / kantavierre 1,060

Perustuu Clawhammer Supplyn Juicy NEIPA-reseptiin.

Resepti Brewer’s Friendissä

  • 3,8 kg Viking Pilsner
  • 600 g ohrahiutaleita
  • 600 g kaurahiutaleita
  • 400 g vehnähiutaleita
  • 35 g Centennial, 10,1 % α (hop stand, 20 min, 85 °C)
  • 35 g Citra, 13,5 % α (hop stand, 20 min, 85 °C)
  • 35 g El Dorado, 15,0 % α (hop stand, 20 min, 85 °C)
  • 35 g Willamette 4,6 %, (hop stand, 20 min, 85 °C)
  • 35 g Centennial, 10,1 % α (dry hop, 10 päivää)
  • 35 g Citra, 13,5 % α (dry hop, 10 päivää)
  • 35 g El Dorado, 15,0 % α (dry hop, 10 päivää)
  • 35 g Willamette 4,6 %, (dry hop, 10 päivää)
  • 30 g Centennial, 10,1 % α (dry hop, 3 päivää)
  • 30 g Citra, 13,5 % α (dry hop, 3 päivää)
  • 30 g El Dorado, 15,0 % α (dry hop, 3 päivää)
  • 30 g Willamette 4,6 %, (dry hop, 3 päivää)
  • 1,5 kg pastöroitua mangososetta
  • 1 paketti Wyeast 1318 London Ale III

Vesiprofiili: Kloridipainotteinen NEIPA-vesi

Ca2+ Mg2+ Na+ Cl SO42- HCO3
116 ppm 4 ppm 14 ppm 155 ppm 78 ppm 43 ppm

Mäskää 90 min 65 asteessa, jonka jälkeen ulosmäskää nostamalla lämpötila 85 asteeseen 15 minuutiksi. Valuta ja keitä 60 min. Jäähdytä 85 asteeseen ja lisää hop stand -humalat. Anna uuttua 20 minuutin ajan välillä sekoitellen. Jäähdytä 20-asteiseksi, ilmasta, lisää hiiva ja jätä käymään 18 asteeseen.

Kun käyminen alkaa, lisää ensimmäiset kuivahumalat. Kun käyminen on päättynyt, lisää toiset kuivahumalat ja mangosose. Pullota tai kegitä kolmen päivän kuluttua. Hiilihapota 2,8 tilavuuteen.

Huom! #1 NEIPA on herkästi hapettuva oluttyyli. Käymisen jälkeen vältä oluen hapettumista kaikin keinoin.

Huom! #2 Mangososeessa on aika paljon sokeria, jonka on hyvä antaa käydä rauhassa pois, ettei olut ylihapotu pulloissa.


Päivitys 16.2.2019: Olut kuivahumaloitiin ensimmäisen kerran heti käymisen alettua ja toisen kerran kolme päivää sitten keskiviikkona. Jälkimmäisellä kerralla lisättiin myös mangosose. Tänään olut on menossa kegiin ja väri on toistaiseksi aika loistava. Toivotaan, että pysyy myös sellaisena. Mausta sakkaisen näytteen perusteella vaikea vielä sanoa mitään.


Päivitys 3.3.2019: Olut on vihdoin pullossa. Kaunis appelsiinimehumainen ulkonäkö säilyi pulloon asti. Maultaan aika jees. Ei kaikista aromikkain NEIPA, eikä mangokaan hirveän vahvasti tässä maistu, mutta toisaalta tämä on helppoa juotavaa eikä kanna merkkejä hapettumisesta.


Päivitys 5.7.2019: Arden arvio tästä oluesta löytyy täältä: http://arijuntunen.blogspot.com/2019/07/kaarlon-kotipanimo-ville-mukka-mango.html


Jaakko Matikaisen (JaskanKaljat) arvio oluesta

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s