Tilasin syyskuun alkupuolella Lentiiran Terwalta terva-aromia (tai terwa-aromia, niinkuin Lentiiran Terwa mainostaa). Olen aina tykännyt tervan makuisista asioista ja muistan joskus juoneeni jotain suomalaista pienpanimo-olutta, jossa tätä oli käytetty. En ole kuitenkaan nähnyt liikaa näitä tervalla maustettuja oluita markkinoilla, joten päätin tehdä itse.

Lentiiran terva-aromi on vaaleaa, kellertävää nestettä, jossa on vahva tervan tuoksu, ja se on Eviran hyväksymä elintarvikkeiden aromiaine. Ainesosalistauksen sain sähköpostitse pyytämällä ja se on lyhyt: vettä ja tervaa. Sinänsä käyttö on helppoa – pipetillä voi mitata haluamansa määrän vierteen tai oluen sekaan ja se on siinä. Tämä tekee myös sopivan annoksen kokeilemisesta helppoa, ja aromia voi testata vaikka ihan kaupallisella oluella.

Tulihan tätä terva-aromia laitettua jo habanerokveiktervaportteriin, mutta siihen sitä meni aika vähän, eikä se ollut tuossa oluessa millään tapaa pääroolissa, joten sitä ei lasketa. Tällä kertaa päätin tehdä oikeasti tervaista olutta.

Reseptiikka ja panopäivä

Järkeilin, että terva toimisi parhaiten tukevan, maltaisen rungon kanssa, koska – noh – terva on paksua mönjää. Miksei se kuivassakin oluessa menisi, mutta visio tästä oluesta oli, että se maistuu, tuoksuu, tuntuu ja näyttää tervalta.

Lähdin toteuttamaan tätä visiota heti ensimmäisestä askeleesta, eli veden säädöstä alkaen. Brewer’s Friend -reseptilaskurin Balanced -vesiprofiili päätyy nykyään pohjaksi moneen olueeni. Kloridiin päin kallellaan olevan sulfaatti-kloridisuhteen sanotaan korostavan mallasta, siinä missä sulfaatin sanotaan korostavan humalointia ja kuivuutta. Balanced -profiilissa suhde on 1,07. Lähdin tästä profiilista, mutta vähensin sulfaattia ja lisäsin kloridia niin, että suhde olisi noin 0,75.

Mallaspohjasta 65 prosenttia oli Simpson’sin Maris Otteria. Täyteläisyyttä hain Premium English Caramalt- ja Tuoppi Kaljamallas -karamellimaltailla. Lisäksi väriä ja paahtoa oli antamassa Simpson’sin Brown ja Vikingin Melanoid, joista jälkimmäistä on vielä kilo pari kaapissa useamman vuoden takaisesta nuoren ja kokemattoman oluenpanijan harhaostosta johtuen. Ei maltaassa siis mitään vikaa ole, sitä vaan on pitkään ollut mallaskaapissa aika paljon. Nykyisin pyrin ostamaan maltaat aina yhteen oluterään kerrallaan, jottei niitä tarvitsisi säilöä kotona.

Pyrin hakemaan täyteläisyyttä ja runsasta makua myös hieman normaalia korkeammalla mäskäyslämpötilalla. Yleensä mäskään olueni 65 asteessa, jos ei hyvää syytä poikkeamiselle ole. Nostin lämpötilan 67 asteeseen, jolloin samaan alkoholipitoisuuteen saa mahtumaan hieman enemmän mallasta.

Koska tein tällä kertaa vähän normaalia pienempää satsia, käytin Grainfatherin micro pipework -lisäosaa, joka on siis mallaspiipun pohjalevyyn vaihdettava, normaalia lyhyempi ylivuotoputki. Tällä onnistuu näppärämmin alle 4-kiloiset mäskit, joissa pitäisi olla muuten aika paljon nestettä.

Aiemmin panemaani habanerokveiktervaportteriin pipetoin terva-aromia suoraan käymisastiaan sekoitussuhteessa 3:10000. Tuossa vaiheessa en vielä tiennyt aromin koostumusta, steriiliyttä tai antibakteerisuutta. Tähän olueen sitä oli tarkoitus laittaa aika paljon enemmän, sillä aiemmassa oluessa tervan maku oli vain hentona häivähdyksenä. Siispä päättelin, että järkevintä olisi laittaa aromi vierteen sekaan keiton aikana, jotta valtaosa siinä mahdollisesti olevista mikrobeista kuolisi korkeassa lämpötilassa. Laitoin aromia 4:1000 -sekoitussuhteessa eli yli kymmenkertaisen määrän tuohon aiempaan olueen verrattuna.

Humalaa olueen meni vain 25 grammaa hieman katkeruutta antamaan. Lajikkeeksi valikoitui aina maukas Simcoe.

Ykköshiivavalintani olisi ollut Wyeastin 1728 Scottish Ale, jolla on aiemmin syntynyt mm. maukas jouluolut, ja joka tuntuu korostavan täyteläistä maltaisuutta. Viinimaailma oli Pasilaan muuton takia kiinni ja Panimonurkassa tätä kantaa ei ollut, joten korvasin tämän Panimonurkan Maxin suosituksesta White Labsin WLP028 Edinburgh Scottish Ale -hiivalla, jonka alkuperä on kuulemma alunperin sama kuin Wyeastin hiivan. Varmasti hyvä hiiva tämäkin. Ainakin startti oli todella nopea; reilun neljän tunnin päästä hiivauksesta olut kävi jo hyvää vauhtia.

Olut jäi käymään työhuoneeseeni, jossa lämpötila heiluu tällä hetkellä vajaassa 20 asteessa. Varmaan olisi ollut ihan hyvä idea käyttää tämä olut kontrolloidummassa lämpötilassa käymiskaapissa, mutta tämä olisi edellyttänyt logistisia taikatemppuja, koska molemmat käymiskaappiini mahtuvat käymisastiat sattuivat tällä hetkellä olemaan muussa käytössä.